| Hieronta hellii |
|
Tietosanakirjan mukaan hieronta on ”elvytysmielessä tehtävää kudosten mekaanista muokkausta”, jossa käytettäviä tekniikoita ovat muun muassa sively, hankaus, pusertelu, taputus ja täristys. Ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta tuntuu osaavissa käsissä ihanalta! Jos et ole koskaan käynyt hierojan möyhennettävänä, varaa toki aika ja kokeile. Arkikiireessä ja kieputuksessa on melkein syntisen ihanaa saada oma hyvinvointi hetkeksi huomion keskipisteeksi. Ihmiskeho on aikanaan suunniteltu tyystin erilaiseen toimintaan kuin mitä nykyinen elämämme on. Ennen pitkää kehon yksipuolinen tai muuten vääränlainen kuormittaminen kostautuu. Esimerkiksi näyttöpäätteellä istuja kärsii usei Moni hieroja tekee myös kotikäyntejä tai nostaa kokoontaittuvan pöytänsä auton tavarasäiliöön ja lähtee yrityskäynnille. Tätä mieltä ovat yrityshieronnasta sen käyttäjät: - Hieronta on mielestäni tärkeä etu jo työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta, sillä yrityksessämme suurin osa työskentelee päätteen ääressä koko päivän. Niska- ja hartiasäryt ovat yleisiä ongelmia toimistotöissä ja tulee edullisemmaksi ehkäistä vaivoja jo etukäteen. Lisäksi hierontahetki tuo miellyttävän lepohetken työpäivään ja lisää jaksamista iltapäivällä, kun on saanut hetken rentoutua. Puolen tunnin rentoutuminen lisää mukavasti työtehoa! -Suvi, 30 - Hieronta on mahtava henkilöstöetu. Aikaa säästyy perheelliseltä, kun hierontaan voi livahtaa kesken työpäivän. Hieroja on mukava tyyppi, jonka kanssa voi rupatella tai halutessaan olla ihan hiljaa ja nauttia. Tietokoneen ääressä työskentelevälle on tärkeää hoitaa niska-selän aluetta. Pelkkä jumppaaminen ei aina auta, vaan sitä on hyvä täydentää hieronnalla. Etu kannattaa ehdottomasti käyttää! -Heli, 41 Asiakas on kuningas Hyvän hierojan tärkeimpinä ominaisuuksia ovat mm. empaattisuus, kuuntelemisen taito, kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, positiivinen ja kannustava elämänasenne sekä tasokas koulutus. Lisäksi on osattava sovittaa hieronnan voima kyseiseen tilanteeseen tai vaivaan - vaihdellen voimakkaampia ja kevyempiä otteita, jolloin saavutetaan paras lopputulos ja hieronta on kokonaisuudessaan miellyttävä kokemus. Kaikki hoitoon?Hieronnasta on viimeaikaisten tutkimusten mukaan saatu lupaavia tuloksia muun muassa nivelrikkoisten polvien hoidossa, mutta parhaimmillaan hieronta on ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä tai alkavien ongelmien lievittäjänä. Onko olemassa tiloja tai tilanteita, jolloin hieronta on syytä jättää väliin? Hierottavan kohdassa olevat ihon infektiot, ihotaudit, pahanlaatuiset kasvaimet, syvät laskimotukokset, raju flunssa ja kuume ovat syitä lykätä hierontaa. Muuten hieronnasta voi nautiskella huoletta. Entä odottavat äidit? Jos käyt hierojalla odotusaikana, kerro hierojalle raskaudesta. Liian voimakas alaselän hierominen saattaa joskus käynnistää synnytyksen, vaikka riski on pieni. Raskaus ei siis ole hieronnan este, mutta huomioon otettava seikka kuitenkin. Lähde: MTV3.fi (19.6.)
|
Hierontaiatros
- Älä suotta kärsi kivusta™ -
Ojahaanrinne 2
01600 (Myyrmäki) Vantaa
Ajanvaraus: 044 991 6260
tai nettiajanvarauksella.
Twitter-peruutusajat:
n niin sanotun luurankolihaksiston jännityksestä, kireydestä ja kiputiloista. Näistä kivuista puolestaan seuraa eritasoisia toiminnallisia ongelmia. Hieronnassa lihasten aineenvaihdunta tehostuu ja toimintakyky elpyy.
